Oli hauskaa huomata ahkerasti seuraamieni musiikkiblogien maailmalla noteeranneen muun muassa Frida Hyvösen. Fridan korutonta ja tuoretta ilmaisua verrattiin itseensä Joniin, eikä vertaus mielestäni ollut räikeän liioiteltu. Once I was a serene teenage child on kauniin kammottava. Mikä kumma Fridassa (nimeä lukuunottamatta toki) kuulostaa niin läpitunkevan ruotsalaiselta? Tekijä ei ole häiritsevä, mutta huomattava kuitenkin.

Uusin löytöni on Vienna Tang, joka on vastikään julkaissut kolmannen albuminsa. Toisin kuin Frida, Viennan musiikki täyttää kaikki muotovaatimukset ja on siloiteltua ja rikkeetöntä. Levy keikkuu koskettavan ja lattean välillä kallistuen lopulta kuitenkin lähemmäs tunnetta ja tulkintaa kuin tyylipuhdasta suorittamista. Piano tuo paikoin mieleen Tori Amoksen herkimmillään. Viennan äänestä käyttäisin sanaa kuulas, jos se tapohini kuuluisi.

Kuuntelussa: Antony and the Johnsons - I'm a bird now, Tori Amos - Tales from a librarian, Anna Ternheim - Somebody outside 

Yllätyksekseni pidin Musen uusimmasta myös. Black holes and revelations on mahtipontisuudessaankin helposti lähestyttävä ja paikoin jopa lämmin. Musiikkia kallioille ja synkkeneviin iltoihin.

Feistin Open season sisältää miksauksia indielinnun lauluista. Mukana muokkaamassa on ollut muun muassa Postal Service, mikä nostaa odotuksia. Tulos on kuitenkin varsin varovainen, ikään kuin Feistin äärimmäiseen sofistikoituneeseen kujerrukseen ei uskallettaisi puuttua. Kaunista, toki, mutta särmätöntä.

Kuuntelussa viime päivinä: Julieta Venegas - Aqui, Thom Yorke - Eraser, Feist - Open season, Regina Spektor - Soviet kitch

Turhaan Talvio kritikoi Helsingin Sanomissa Mozzerin kappalevalintoja. Life is a pigsty kaikui paahteessakin komeasti samoin kuin muutkin Ringleaderin kappaleet. Seurueen connoisseurit eivät ehkä tunteneet tavallani, kokemus ei järisyttänyt samoin kuin Kaapelitehtaalla taannoin, mutta minut tyydytettiin kyllä. Encoren puuttuminen kummastutti hiukan. Toisaalta luulen, että puolestani keikka olisi saanut jatkua, jatkua, jatkua vielä seitsemännenkin encoren jälkeen.

Festareiden muusta tarjonnasta mieleen jäivät Mogwai ja Phoenix sekä aivan sekapäinen Flogging Molly. Floggin Molly innoitti festivaalikansan hillittömään poukontaan, jonka jalkoihin varomaton tallaaja olisi saattanut musertua. Musiikki oli peri-irlantilaista ilonpitoa ja poljento tempaisi mukaansa niin New York Dollsia kuin Maija Vilkkumaatakin katsomaan tulleet natiaiset.

Lopuksi on myönnettävä, että CMX vetoaa edelleen, ja että The Cardigansien Nina on ihana.

Nyt kuuntelussa: Thom Yorke - The Eraser, Interpol - Antics, Morrissey - You are the Quarry

Joan avasi keikan kahdestaan pianonsa kanssa. Myöhemmin mukaan liittyivät kummallisen periamerikkalainen rumpali ja yleisöä epäluuloisesti tarkkaillut basisti - silti koko keikan ajan lava oli yksin Joanin.

Joanin musiikki, Joanin ääni, Joanin loiste. New Yorkissa kadut savuavat oikeasti. Siniset neonvalot heijastuvat asfaltista ja kuumuus on tukahduttava. Joan oli kaikkea sitä, mikä New Yorkissa on kaunista ja vaikuttavaa. Kipeää bluesia, haikeutta, suurkaupunkien muukalaisuutta ja yhteentörmäyksiä.

Milloin viimeksi rock-konsertissa maamme eturivin viulisti istuu lavan eteen ja tuijottaa haltioituneena? Näin kävi. Haltioituneita olimme me muutkin. Rakastuneita.

Joania lämmitellyt Tv-resistori ansaitsee myös tulla mainituksi. Vinksahtanutta syntikkapoppia soittanut kaksikko oli aito ja sympaattinen.

Nukkeduon musiikkia on kuvailtu kabareepunkiksi, mikä osuukin melko lailla oikeaan. Raakaa ja sievistelemätöntä, dekadenttia kapinaa ja toisaalta ylenkatsetta. Musiikkia, jonka tahdissa keinahdella hitaasti halki savuisten kellarikapakoiden. Lasi halpaa punaviiniä ja kirkkaanpunaista huulipunaa sen reunassa. Pitkiä valkeita savukkeita ja mustiksi valvotut silmät. Varjokuvateatteria, jossa varjot ovatkin punaisia.

The Dresden Dolls johdatteli myös toisen uuden tuttavuuden luo. Sellorocktrio Rasputina on jotain aivan muuta, kuin mitä sellorockista tänä Apocalyptican aikana ajatellaan. Rasputinan musiikki on vilpittömän kunnianhimoista rock-musiikkia toteutettuna uskomattoman monipuolisilla selloilla. Soitossa on syvyyttä, jota kitaralla ei tavoita eksymättä synkkyyteen. On aina hienoa, jos rock-yhtye saa kuulijansa tutustumaan uuteen ja ennenkokemattomaan. Matka Rasputinasta Wagneriin..? Ei lopulta niin järin pitkä. Kivinen ehkä.

Eilisiltana Kesäkino Engelissä nähty As tears go by oli huumaava.

Tänään kuuntelussa: Regina Spektor: Soviet Kitch, Frida Hyönen: Until death comes, Ryan Adams: Love is hell

Eilen illalla Tavastialla Animal Collectivea lämmitellyt Islaja leikki soittimillaan hurmaavasti. Okariino ja meloodika eivät kuulu mielisoittimiini, mutta Islajan musiikkimaisemissa ne toimivat oivina karttamerkkeinä. Kaikkein suurimman vaikutuksen teki kuitenkin Islajan tapa soittaa kitaraa. Teknisesti taitavan soittamisen sijaan hän leikitteli kuusikielisellään ja taikoi siitä ääniä, aivan kuin lapsi olisi ensi kertaa tarttunut soittimeen ilahtuen siitä kumpuavasta kauneudesta.

Islajan musiikkia yritettiin määritellä Helsingin Sanomissa, minä en sitä tee, en samoin. Epäsointuista runoutta, leikkiä, metsämaisemia, menninkäisiä ja suuri lokki? Musiikkia, johon minä hukuin.

Levyllä Islaja on mattoja ja tyynyjä ja ikkunasta aukeavaa turvallista taikametsää. Lavalla pieni hento tyttö muuttuu shamaaniksi ja eksentriseksi keijukaiseksi ja ottaa kädestä ja kuljettaa kauemmas kuin itse uskaltaisit vaeltaa. 

Animal Collective jatkoi maisemien maalailua. Avey Taren ääni taipui ja kantoi suvantovaiheiden ja raskaiden äänimyrskyjen halki yhtyeen muiden jäsenten laulaessa, huutaessa, kirkuessa, kuiskatessa ja vaikeroidessa mukana. Miten liikkua silloin, kun liikututtaa, mutta musiikki ei anna askelmerkkejä? Yleisö suli massaksi, joka tärisi ja nytkyi kuin transsissa eläinkollektiivin raivotessa lavalla.

Tavastian valot ovat kiehtovan värisiä. Missään muualla en hyväksyisi niitä sävyjä.

Kuuntelussa tänään: Paavoharju: Yhä hämärää, Juana Molina: Son, Joanna Newsom: The Milk-eyed mender, The Dresden Dolls: Yes, Virginia

Täällä saatan puida musiikkejani ja ajatuksiani.

Nyt minä kuuntelen Hello Saferideä. Kohta minä kuuntelen jotain muuta.